Dooriksella on anturahaava ja mulla flunssanpoikasta, niin ollaan elelty rauhallisesti. Treeniä en ole ihmeemmin tehnyt, vaikka intoa tuntuu ilmestyvän jatkuvasti lisää ja lisää. Se on selvä kevään merkki se! Vai oisko jo lupaus kesästä?
Tänään iltalenkillä innostuin tottistelemaan molempien koirien kanssa. Mentiin läheiselle nurmelle, Priima sai palloilla vapaana, kun otettiin liikkeitä Dooriksen kanssa. Istuminen uudella "sitta"-käskyllä ja käsiavulla toimi hienosti. Treenataan sitä tokon kaukokäskyjä varten. Dooris on selvästi ymmärtänyt mitä siltä haen. Seuraaminen oli hyvää, paikka oli oikea ja kontakti oli erinomainen. Maahanmenot nopeita. Palkkana pienet kuivanappulat, Pirkon jämiä teollisen ruokinnan ajoilta.
Laitoin Dooriksen paikamakuuseen Priiman tottiksen ajaksi. Priiman kanssa tehtiin seuraamista, käännöksiä, sekä luoksetulot istumisesta ja maasta. Erehdyin kehumaan iloisesti Priimaa hyvästä luoksetulosta ja Dooris luuli minun kehuvan ja kutsuvan sitä. Kävin rauhassa palauttamassa Dooriksen takaisin maahan, jossa sitten kestikin hyvin. Priiman kanssa tottistellessa en yleensä käytä hirmuisesti ääntä, joten moka oli minun, ei Dooriksen.
Likat oli onnellisen oloisia pienestä tottistuokiosta ja sen jälkeen pistivätkin leikiksi.
Nana oli kyläilemässä useamman päivän. Oli ihana viettää aikaa NappulanNeidin kanssa. Se on sisällä varsinainen jyrinä Priimaa kohtaan, mutta ulkona ne on hyvät kaverukset. Likoilla oli kivaa polskia joessa kolmestaan ja juosta pitkin hiekkakuoppia ja metsiä. Nana-kaupunkilainenkin pääsi kunnon metsälenkille. Nana esitteli hienon palautuspullonoudon ja on ihailtavan hyvin äitini hallinnassa vapaana kulkiessa. Runsas lenkkeily kuitenkin taisi käydä Nanan lapaan kipeästi, joten se lähti mielellään takaisin kaupunkiin viettämään rauhallista arkea. Se on cartrophen kuurilla, josta toivotaan helpotusta niska-lapaseudun kipuiluun. Onneksi tulee kesä ja uimakelit, niin Nanakin saa kasvatettua etuosan lihakset takaisin. Josko Neitiä vaikka syksyllä näkisi veteraaniluokan kehässä...?
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Jälkikausi korkattu
Vapaapäivä ja komia ilma, jäljellehän sitä oli lähdettävä!
Mukava etelärinne, hyvä pohja, navakka tuuli ja vettäkään ei vihmonut liikoja. Tein Doorikselle 600m pitkän jäljen, jossa 5 kulmaa ja 6 keppiä, jana 20m. Annoin jäljen vanheta 1½ tuntia.
Odotellessa tehtiin esineruutua. Tallasin tien toiselle puolen täysikokoisen ruudun ja vasta tallatessa tajusin tekeväni esineruutua kutakuinkin järveen. Noh, ei me sokerista olla. 3 esinettä, kaikki erimateriaalisia hanskoja (mokkanahka sormikas, villalapanen ja keinokuiturukkanen).
Autosta otettaessa Dooris oli hieman pihalla, talutin sen ruudun etulaidan viertä ilman käskyä ja se selvästi hoksasi mistä on kyse, alkoi vetää ja haistella ilmaa. Otin hallintaan, odotin että läppä menee kiinni ja lähetin. Dooris lähti hyvin ruutuun, upposi syvälle ja kiersi rajoja pitkin, kunnes alkoi tarkistaa laajemmin takaosaa. Nosti ensimmäisenä takaa keskeltä keinokuiturukkasen, joka on tunnetusti sen lempi esine ruudussa. Täytyy jättää se pois tulevista treeneistä. Lähetin uudestaan ja lähti lennokkaasti, mutta ruudun etuosan jyrkässä rinteessä meni naamalleen ja heitti kuperkeikan, ei haitannut intoa. Työskentelyssä kuitenkin huomasi, että jotain siinä sattui. Dooris jatkoi kuitenkin halukkaasti ja nosti nahkasormikkaan vasemmalta etulaidalta. Kolmannella lähetyksellä miltei heti merkkasi villalapasta, seurasi ilmeisimminkin hajuvanaa väärään suuntaan ja hukkasi esineen. Ihmettelin sen epätasaista etenemistä ruudussa ja päätin kutsua tarkastettavaksi. Dooris tuli ison kahluualtaan läpi luokseni, enkä huomannut mitään vikaa. Lähetin ruutuun, upposi suoraan sinne missä oli merkannut esinettä edellisellä lähetyksellä. Nyt teki homman innokkaasti loppuun ja löysi lapasen. Navakka tuuli levitti ilmeisimminkin hajua joka paikkaan, joten oli hankala paikallistaa.
Loppupalkaksi narupallo ja isot kehut. Autolla huomasin syyn omituisuuteen, oikeasta etujalasta kinnerantura revennyt ja koiran etujalka aivan veressä. Varmaan hieman kirveli lätäköissä juostessa.
Annoin Dooriksen levätä tunnin autossa ja kävin tekemässä Priimalle nakkijäljen. Ladoin nakinmuruja 3-15 metrin välein metsään ja loppuun laitoin pussiin kokonaisen nakin. Priima ajoi innokkaasti, tarkasti ja oli selvästi sitä mieltä, että 400metriä on nysä jäljeksi. Ehkä ruokaa oli liikaa, koska rauhallista rytmiä olisin vielä kaivannut ajoon. Kuitenkin hauska motivaatiotemppu Pirkolle.
Mietiskelin Dooriksen jäljenajoa, mutta päätin kuitenkin viedä sen ajamaan. Jälki oli lyhyehkö, helppokulkuisessa (risuttomassa) maastossa ja Dooris ei tuntunut enää muistavan vekkiä jalassaan.
Alussa veti vakavan virkamiesilmeen naamalleen, intoa ei näytetä, jäljestys on tosinaisten hommaa. Janalla eteni hyvin, mutta nosti takajäljen vastatuuleen. Korjasi itse ja aloitti jäljenajon rauhallisesti, ajoi kulmat tarkasti ja ilmaisi kepit halukkaasti. Loppua kohden into kasvoi selvästi, hyvä niin. Mun puolesta se saisikin aloittaa rauhassa ja jyräyttää ison vaihteen päälle myöhemmässä vaiheessa. Näin Dooris jaksaa varmasti vieläkin paremmin pitkät jäljet. Jäljellä oli yksi terävä kulma oikeaan, sen Dooris ajoi tarkastaen, mutta todella askel askeleelta. Ilme oli suorastaan niuho. Kun sai omasta mielestään taas jäljestä kiinni heilautti häntää kerran. Olin koko jäljenajon aivan hiljaa, kepeiltä kehuin kun ilmaisi (makasi) ja palkkasin nakilla. Kepiltä jäljelle lähetyksissä olin tarkka, Dooris otti kontaktin, patosi ja sai lähteä. Kontaktin kautta se lähtee rauhallisemmin jatkamaan. Aikaisemmin se on katsonut jäljen suuntaan ja silloin tuntuu "kyllä mä tiedän missä se menee haistelemattakin"-asenne pukkaavan päälle. Nyt kepeiltä lähdöt hyviä, rauhallisia ja tarkkoja.
Hyvä jälki, parempi mieli! :) Iloinen koira ja emännällä intoa tulevalle jälkikaudelle roppakaupalla!
Mukava etelärinne, hyvä pohja, navakka tuuli ja vettäkään ei vihmonut liikoja. Tein Doorikselle 600m pitkän jäljen, jossa 5 kulmaa ja 6 keppiä, jana 20m. Annoin jäljen vanheta 1½ tuntia.
Odotellessa tehtiin esineruutua. Tallasin tien toiselle puolen täysikokoisen ruudun ja vasta tallatessa tajusin tekeväni esineruutua kutakuinkin järveen. Noh, ei me sokerista olla. 3 esinettä, kaikki erimateriaalisia hanskoja (mokkanahka sormikas, villalapanen ja keinokuiturukkanen).
Autosta otettaessa Dooris oli hieman pihalla, talutin sen ruudun etulaidan viertä ilman käskyä ja se selvästi hoksasi mistä on kyse, alkoi vetää ja haistella ilmaa. Otin hallintaan, odotin että läppä menee kiinni ja lähetin. Dooris lähti hyvin ruutuun, upposi syvälle ja kiersi rajoja pitkin, kunnes alkoi tarkistaa laajemmin takaosaa. Nosti ensimmäisenä takaa keskeltä keinokuiturukkasen, joka on tunnetusti sen lempi esine ruudussa. Täytyy jättää se pois tulevista treeneistä. Lähetin uudestaan ja lähti lennokkaasti, mutta ruudun etuosan jyrkässä rinteessä meni naamalleen ja heitti kuperkeikan, ei haitannut intoa. Työskentelyssä kuitenkin huomasi, että jotain siinä sattui. Dooris jatkoi kuitenkin halukkaasti ja nosti nahkasormikkaan vasemmalta etulaidalta. Kolmannella lähetyksellä miltei heti merkkasi villalapasta, seurasi ilmeisimminkin hajuvanaa väärään suuntaan ja hukkasi esineen. Ihmettelin sen epätasaista etenemistä ruudussa ja päätin kutsua tarkastettavaksi. Dooris tuli ison kahluualtaan läpi luokseni, enkä huomannut mitään vikaa. Lähetin ruutuun, upposi suoraan sinne missä oli merkannut esinettä edellisellä lähetyksellä. Nyt teki homman innokkaasti loppuun ja löysi lapasen. Navakka tuuli levitti ilmeisimminkin hajua joka paikkaan, joten oli hankala paikallistaa.
Loppupalkaksi narupallo ja isot kehut. Autolla huomasin syyn omituisuuteen, oikeasta etujalasta kinnerantura revennyt ja koiran etujalka aivan veressä. Varmaan hieman kirveli lätäköissä juostessa.
Annoin Dooriksen levätä tunnin autossa ja kävin tekemässä Priimalle nakkijäljen. Ladoin nakinmuruja 3-15 metrin välein metsään ja loppuun laitoin pussiin kokonaisen nakin. Priima ajoi innokkaasti, tarkasti ja oli selvästi sitä mieltä, että 400metriä on nysä jäljeksi. Ehkä ruokaa oli liikaa, koska rauhallista rytmiä olisin vielä kaivannut ajoon. Kuitenkin hauska motivaatiotemppu Pirkolle.
Mietiskelin Dooriksen jäljenajoa, mutta päätin kuitenkin viedä sen ajamaan. Jälki oli lyhyehkö, helppokulkuisessa (risuttomassa) maastossa ja Dooris ei tuntunut enää muistavan vekkiä jalassaan.
Alussa veti vakavan virkamiesilmeen naamalleen, intoa ei näytetä, jäljestys on tosinaisten hommaa. Janalla eteni hyvin, mutta nosti takajäljen vastatuuleen. Korjasi itse ja aloitti jäljenajon rauhallisesti, ajoi kulmat tarkasti ja ilmaisi kepit halukkaasti. Loppua kohden into kasvoi selvästi, hyvä niin. Mun puolesta se saisikin aloittaa rauhassa ja jyräyttää ison vaihteen päälle myöhemmässä vaiheessa. Näin Dooris jaksaa varmasti vieläkin paremmin pitkät jäljet. Jäljellä oli yksi terävä kulma oikeaan, sen Dooris ajoi tarkastaen, mutta todella askel askeleelta. Ilme oli suorastaan niuho. Kun sai omasta mielestään taas jäljestä kiinni heilautti häntää kerran. Olin koko jäljenajon aivan hiljaa, kepeiltä kehuin kun ilmaisi (makasi) ja palkkasin nakilla. Kepiltä jäljelle lähetyksissä olin tarkka, Dooris otti kontaktin, patosi ja sai lähteä. Kontaktin kautta se lähtee rauhallisemmin jatkamaan. Aikaisemmin se on katsonut jäljen suuntaan ja silloin tuntuu "kyllä mä tiedän missä se menee haistelemattakin"-asenne pukkaavan päälle. Nyt kepeiltä lähdöt hyviä, rauhallisia ja tarkkoja.
Hyvä jälki, parempi mieli! :) Iloinen koira ja emännällä intoa tulevalle jälkikaudelle roppakaupalla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
