torstai 28. tammikuuta 2010

Hakua ja naksuttelua

Toista viikkoa sitten käytiin Pyhällössä treenaamassa ja tarvii lähettää kiitokset erityisesti Minnalle, joka jaksoi juosta metsässä ja piiloutua mun koirilta. Kivaa oli! Priima kävi syömässä metsässä makkaraa ja puskarynnäköimässä. Dooris teki rullatreeniä maatilanpihalla. Yllättävän hyvin se muistaa ja motivaatio on kohdillaan ottaen huomioon, ettei se ole treenannut hakua sitten pentuaikojen. Oli ilo seurata motivoitunutta koiraa.

Hakuilua ennen tottisteltiin ja siitä ei sitten suuremmin ole kertomista. Periaatteessa ok, mutta PALJON säätämistä ohjaajan toimesta, sekä siitä johtuen puutteita koiran liikevarmuudessa. Ihan jees, paljon parannettavaa.

Kotona ollaan Dooriksen kanssa naksuteltu, opeteltu kosketusalustaa ja varmennettu jäävien asentoja. Mukavaa aivojumppaa Doorikselle. Pirkko on tehnyt vaan seuraamisen paikkaa ja maahanmenoja.

Yritin eilen opettaa molempia koiria antamaan tassua... että osaakin olla hankala asia! Ikinä en ole opettanut yhtään koiraani tuota temppua tekemään, vaikka kolme niistä on tempun osannutkin. Opettamisesta on ollut ihan joku muu vastuussa (äitini).

Jatketaan keittiötreenejä ja toivotaan aavistuksen lauhempia kelejä, jotta pääsee pihallekin tottistelemaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tauko tekee hyvää.. niin ne viisaat sanoo.

Taukoiltu on. En ole löytänyt energiaa, enkä intoa järjestelmälliseen treeniin Masan pois nukkumisen jälkeen. Olemme siis likkojen kanssa lenkkeilleet ja nauttineet toistemme seurasta.

Viime viikolla tein yhden lyhyen tottistreenin Dooriksen kanssa ja eilen toisen. Lähinnä vain muistuttaakseni mitä ja miksi. Seuraamisessa selvästi liikaa tapahtumaa, Dooris elää liikaa vaikkakin se pysyy oikealla paikalla. Pitänee hakea tarkkuutta ja vakautta suoritukseen. Jäävät liikkeet olivat hyvät. Tein ne läpi voittajan kaavalla ja Dooris oli hyvässä mielentilassa, suoritti asennot nopeasti ja varmasti. Luoksetulot olivat nopeat ja loppuasennot suorat. Perusasentoon siirtymisiä en ottanut.

Tänään päivällä otettiin sisällä ensin vähän seuraamista ja lisäksi noutotreeniä.
Seuraaminen oli hyvää, tarkkaa ja koira ei elänyt turhaa. Palkkasin tiuhaan ja Dooris taistelikin varsin innoissaan lelusta.
Noutotreeninä otettiin kapulan pitoa, sekä oikeaa luovutuasentoa. Enpä tiedä oppiko tuo mitään, koska kaik oli niin erinomaista. Into, ote, suoruus ja nosto, kaikki kunnossa. Hyvä mieli! Hyvä Dooris! Kertaus on opintojen äiti.

Hyvää ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2010 Kaikille miljoonille lukijoille! (HEHE) Treeni-iloa tasapuolisesti jokaiselle!