Priima pääsi päivällä Kuisma-ärrierin kanssa jäljestämään. Kuisma ajoi ensin jälkensä kuin vanha tekijä. Priimalle olin tehnyt 180 askeleen mittaisin suoran, namia joka askeleella. Se ajoi hienosti. Ihan lopussa kävi varas* viemässä muutamilta askeleilta nameja, mutta Priima ajoi nämä valetyhjätkin hienosti. (* Naakat on rasittavia tyyppejä.)
Iltasella pakkasin Dooriksen ja jälkikamppeet autoon. Heitettiin kentän kautta. Vuorossa oli istumista kävelystä, juoksusta maahanmenoja ja juoksusta seisomista. Maahan menot on nyt vähän hitaita ja Dooris jää vajaaksi, eli ei paina kyynäriä maahan. Lisää treeniä siis. Lopuksi eteenmeno, joka oli hieno.
Tottiksen jälkeen ajettiin lähimetsään, jonne tein kuusi janaa. Ajoimme näistä vain viisi, koska kaikki menivät niin hienosti. En uskaltanut lähteä testailemaan kuudennen kanssa, jos se olisikin mennyt pieleen niin millä olisin mokani korjannut. Ajetuista janoista kolme meni vasemmalle ja kaksi oikealle. Jokainen jana oli hieman edellistä pidempi, sekä janalta lähtevä jälki piteni joka kerta. Dooris eteni hyvin ja nosti JOKA KERTA jäljen oikeaan suuntaan, kolmannella teki pienen (2m) tarkistuksen ja kääntyi omatoimisesti oikeaan suuntaan. Kaikki kepit nousivat myös ilman pienintäkään ongelmaa. Olen NIIN tyytyväinen tuohon pikkukoiraan.
torstai 28. toukokuuta 2009
tiistai 26. toukokuuta 2009
Priima pieni nurmijälkikoira
Tänään olen ahkeroinut Priiman jälkitreenien kanssa. Neiti sai aamu ja ilta ruokansa nurmelta. Päivällä tein 80 askeleen jäljen ja illalla 200 askeleen jäljen. Tämä on pisin nurmi/peltojälki mitä Priima on tällä kaudella ajanut ja olin todella tyytyväinen. Molemmilla jäljillä oli muutama tyhjä askel ja Priima ajoi ne hyvin, ilman rynnimistä. Luottoa koiraan ja jälkiin pituutta, se on suunnitelma.
Päivällä treeniseurana olivat Asko ja Diiva. Diiva palautteli hommaa mieleensä ja Asko tutustui lajiin. Isäntä ohjasi koiraansa varmasti ja rauhallisesti. Nyt vaan koirakakaran ruoka-ajat tarkoiksi, niin edistyminen on varmasti nopeaa.
MasaKakkiainen pääsi pitkästä aikaa lenkille Retu-pinserin kanssa ja voi sitä riemua. Masan mielestä Retu-Pinseri ja Retu-Pinserin emäntä ovat hauskinta mitä maa päällään kantaa.
Dooriksen energia on tänään purkautunut apinoimalla, sikailemalla ja kävi se mutakylvyssäkin. Yörgh.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Just train...
Koko tämä viikko on treenattu aktiivisesti tervulikkojen kanssa.
Dooris on ajanut jälkiä metsässä, sekä pellolla ja tottistellut.
Priima on ajanut jälkiä pellolla ja tehnyt pieniä perustottis treenejä.
Dooriksen tottiksessa ollaan koko viikko keskitytty seuraamisen paikkaan, tasamaa- ja estenoutoihin, sekä eteenlähetykseen. Nämä osa-alueet on Dooriksen suosikkeja tottiksessa. Käytiin myös kahdella vieraammalla nurmikentällä treenimässä.
Ensi viikko on jäävien liikkeiden viikko. Istuminen taas muistin syövereistä pinnalle, maahanmenot nopeammiksi ja seisomisia vaihtelevasti.
Doorikselle tein alkuviikosta pellolle keppijäljen, seuraavana päivänä ajettiin janoja lähimetsässä ja torstaina nurmijälki makkaralla. Lauantaina käytiin metsässä ajamassa pitkä jälki kuudella kepillä.
Mitä jäi käteen... Keppiongelmaan ei ole vielä ratkaisua löytynyt, eikä ole oikein kunnon suunnitelmaakaan. Janoilta Dooris pyrkii nostamaan jäljen aina oikealle. Oisko ensi viikolla sitten janatreenejä usempana päivänä, voisi auttaa molempiin ongelmiin. Jäljen ajo itsessään on kunnossa.
Priima ajoi nurmella ja heinällä viikon jokaisena päivänä 80-160 askeleen suoria, pääasiassa reilusti yli sata askelisia kuitenkin. Ruokaa lähes joka askeleella, vain tyhjiä askelia sielä sun täällä. Nurmella ajo sujuu hyvin, mutta pellolla Priima nostaa vauhdin tappiin. Pitää ajaa vaihtelevilla pohjilla jälkiä. Viikon sisällä rytmi on tasoittunut jo selvästi ja tänään päivällä Priima ajoikin hienolla tahdilla lyhyen nurmijäljen, liina löysällä, varmasti työskennellen.
Tottiksessa Priima on muistellut perusasioita. Seuraamista ja liikkeestä istumista, sekä maahan menoa. Treenit mennyt ruualla ok, leikki on hukassa. Oisko juoksun jälkimaininkeja.
Masanteri on päässyt ajamaan Priiman jäljet uusiksi, joten sekin on saanut paljon aktivointia.
Tempo kävi ensimmäisellä metsäjuoksentelu lenkillä, uimassa ja on harjoitellut leikkimistä (ärrinmurrinpurrinärrin).
Kaikki koirat ovat päässeet myös uimaan ja pitkille metsälenkeille, nyt alko kunnon kohotus, koirilla ja emännällä.

tiistai 19. toukokuuta 2009
Jäljestystä nurmella ja pienet tottikset
Eilen olin aktiivi. Ajelin rekkaparkin nurmelle ja tein kaksi jälkeä. Doorikselle n. 150 askeleen suora, jossa 6 keppiä. Tavoitteena vain nostaa kepit. Dooris ajoi välipätkät hyvin ja nosti 5 keppiä hienosti, mutta jokin naksahti viimeisellä kepillä väärään asentoon ja Dooris meinasi jättää kepin. Jarrutin hihnasta ja se kuitenkin nosti kepin. Hieman harmittaa, ehkä syynä oli tuulen muutos. Eilen tuuli kuitenkin jonkin verran ja viimeinen keppi oli suojan loppumisen jälkeen, eli kaislikko loppui tuulen puolella ja siksi ehkä Dooris ajautui vähän sivuun jäljeltä.. en tiedä. Voisin kuvitella näin tapahtuneen. Muuten onnistunut treeni.
Priimalle tein 100 askeleen suoran, se ajoi hienosti. Kerran nyppäsin hihnasta ihan puhtaasti vahingossa. Priima oli juuri sille hieman hankalassa kohdassa ja nypystä töpsähti istumaan. Jatkoi kuitenkin hyvin ja loppu meni hienosti. Vaikea kohta oli auton renkaiden painaumat varsin kuivassa kohdassa. Vaikutti hankalalta. Toisesta renkaan painaumasta selviytyi hyvin.
Lopuksi Masa pääsi ajamaan Priiman jäljen uudestaan ja sillä oli KIVAA.
Illalla kävin vielä tekemässä Tempo-hoitopojalle pari namiruutua ja Tempolla oli hauskaa.
Tänään päivällä kävin ensin Dooriksen kanssa kentällä tottistelemassa. Seuraaminen on taas lähtenyt käsistä, eli Dooris seuraa liian edessä ja pomppii liikaa. Sitä korjailtiin ja sainkin menemään hyvin. Tähän tarvii nyt panostaa. Lisäksi teimme noudot ja eteenmenon. Noudot olivat oikein hyvät, eteenmeno jopa mahtava.
Kentältä ajettii suoraan nurmelle, jonne tein Priimalle 150 askeleen jäljen. Jossa oli 4 suoraa ja 3 kulmaa. Kulmatyöskentely hienoa, yhdellä suoralla jätin 3 askelta tyhjää nameista, se oli liikaa, joten palataan kahden tyhjiin ja rytmin hakuun. Lopussa nahkainen hakurulla, jonka Priima ilmaisi hienosti.
Olemme siis palanneet metsästä pellolle ja tarkoituksena olisi siellä pysyä. Opettelen uutta lajia ja koitan kouluttaa koiran niin pitkälle kuin osaan. Priimakin tykkää. Se oikein nauttii saadessaan keskittyä. Toimelias ja hyvänenäinen likkakoira.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Äkkilähtö kokeeseen tuotti tulosta
Toissapäivänä löysin lemmikkipalstoilta ilmoituksen avoimenluokan koepaikasta Helsingissä. Noin nanosekunnin harkinnan jälkeen soitin ja varasin paikan Doorikselle. Kannatti lähteä. :)
Paikallaan makaaminen 9
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 7,5
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutelma 9
170,5 pistettä ja 4.sija
Ei huipputulos, mutta ykköstulos kuitenkin.
Paikallaan makuu meni hienosti, mutta sivulle nouseminen tuotti ongelmia. Olin juuri ennen kehää neuroottisesti hinkannut makuuta kentän laidalla, koska edellisessä kokeessa Dooris nousi istumaan. Noh, nyt se makasi.. nousi käskystä istumaan ja meni takaisin maahan. Pari kertaakin.
Seuraaminen meni diipadaaksi, neiti unelmoi ja tallusteli, ihan ok, mutta osaa se PALJON paremminkin.
Maahanmeno muuten oikein hieno, mutta maatessaan Dooris söi jotain maasta.
Luoksetulo... oi voi, joku oli laittanut naton ohjuksen koiran paikalla. Dooris lähti "tule"-käskystä kuin tykin suusta ja käytin voimakasta käskyä koiran pysäyttääkseni. Dooris pysähtyi hyvin. Dooriksen naamasta näki sitten että nyt se sitte seisoo, joten käskytin "tänne" voimakkaasti, jolloin Dooris lähti kuin lähtikin tulemaan luokse, mutta jolkotellen. Loppu ok.
Seisominen ja nouto meni hienosti.
Kauko-ohjauksessa jouduin antamaan toisen käskyn kahdessa asennon vaihdossa, muuten hyvä. Hätäilin koiran maahan jätössä ja uskon, että tahmeus johtui siitä. Jäi ne perusmaneerit suorittamatta, jotka kertovat koiralle mikä liike on vuorossa.
Estehyppy ok, tapansa mukaan Dooris jäi istumaan esteen oikeaan laitaan, mutta muuten hieno.
Ihan hyvä olo jäi kokeesta. Seuraaminen on ainoa mikä harmittaa. Kaik muu on vaan treenin puutetta. Ei olla oikein tehty TOKO-liikkeitä viime kokeen jälkeen. Eilen kävin avon liikkeet läpi ja tänään päivällä tehtiin luoksetulo, kaukokäskyt ja hyppy.
Nyt sitte tutkimaan koekalenteria, josko saisi piakkoin koepaikan ja toivottavasti se yksi riittää. :)

perjantai 1. toukokuuta 2009
Kepit kepit...
Käytin vappuaaton tehokkaasti treenaamiseen.
Aamulla ajettiin Anniinan ja Ixun kanssa Hirvelään jäljelle. Tehtiin likoille kunnon mittaset jäljet ja jätettiin vanhentumaan.
Odotteluaikana esineruutuiltiin täysikokoisella ruudulla. Anniinan ja Ixun koe lähesyy, joten tehtiin vähän ovelampi ruutu, joka sitten osoittautuikin hankalammaksi kun me edes luultiin. Ensimmäinen esine oikeassa etunurkassa, toinen samalla linjalla, mutta takanurkassa ja kolmas vasemmalla laidalla miltei takana.

Dooris nosti hienosti taaemmat esineet, mutta etunurkan esine tuotti hieman ongelmia. Dooris on niin tottunut nostamaan aika takaa esineet, joten se etsi hyvin tehokkaasti ruudun takaosaa. Etuesine nousi loppuen lopuksi ihan hyvin, uuden lähetyksen jälkeen. Pitää nyt treenata myös noita edessä olevia esineitä, kun ruutu muuten toimii.
Dooriksen jälki vanheni 1½tuntia ja jatkettiin valjaitten kanssa harjottelua. Janalta tuli ihan ok nosto. Dooris ajoi hienosti jäljen, mutta kolme keppiä jäi. Uskottavahan se on, että olen saanut aikaseksi välinemuutoksella tämän ongelman.
Ensimmäisestä jäljestä sisuuntuneena kävin iltapäivällä polkemassa Doorikselle 350metrisen jäljen kuudella kepillä, helppoon maastoon ja annoin sen vanheta 2h. Jäljen nostossa lähti takajäljelle, mutta käänsi suunnan ilman apuja. Kaikki kepit nousivat ja palkkasin isosti ja kehuin vuolaasti. Toivotaan että "keppisulkeiset" tuottivat tulosta ja saadaan unohtaa pidemmilläkin jäjillä keppiongelma.
Iltasella käytiin kentällä vielä tottistelemassa. Seuraamista, noudot ja eteenmeno. En ottanut kentälle mukaan palloa tai patukkaa, vaan Dooris sai palkan vasta eteenmenosta. Sielä hihanpäälinen (aarre!). Hyppynoudossa kävi jotain, en oikein tiedä mitä, mutta ekasta hypystä Dooris palasi ilman kapulaa. Käskytin heti takaisin ja se toi kapulan hyvin. Muuten hyvä treeni ja työskentelyinto hieno.
Tänään ollaan tehty kaikkea pientä ja kivaa. Dooris opetteli kantamaan koria ja kiipeilemään mattotelineellä, sekä avusti minua juoksunarun virityksessä kantamalla narun pään puun luokse. Dooris on mun pikkuapulainen. Tehtiin kotipihalla myös seuraamistreeniä ja hassuteltiin käännösten kanssa, vai pitäisikö sanoa kiemuroiden kanssa.

Hyvää Vappua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)