Lähdettiin Kakkiksen kanssa katselemaan seurakoirakerhon tottistreenejä illalla. Masariini tykkäsi kovasti, kun kentänlaidalla oli PALJON pentuja, jotka on kaikki niiiiin ihania Masariinin mielestä. On toi Pappa kyllä uskomaton, kun sen onnelliseksi tekeminen on niin helppoa, pikkasen huomiota ja omaa aikaa, niin kaveri on ihan onnesta soikeana. Sain sitten vielä pyörähdellä näytelmätreeneissä Uuno-malin kanssa. Uunohan oli ku vanha tekijä, oikea näyttelykäyttelymali, kyllä sille vielä punanen nauha kehästä noudetaan. ;)
Kenttäilyn jälkeen pakkasin likat autoon ja ajelin Lelun takametsään jäljelle. Polkasin Doorikselle 500m pitkän, kuuden kepin jäljen pitkällä janalla. Priima sai 300m kiemuraa heinikkometsässä ja lopussa oli kissaneruokapussi. Jälkien vanhentumista odotellessa käytiin tyttöjen kanssa montuilla lenkillä.
Pirkolla oli KIVAA jäljellä, ojanylitys oli hieno ja kissanruokapussi löytyi helposti. JEE-JEE!
Dooris nosti jälkensä hienosti, jana oli suorastaan hieno. Kaksi välikeppiä jäi, joista toista Dooris kyllä etsi tarkkaan, mutta olisi kait kaivannut pientä kannustamista etsimiseen. Jäljen ajo varmaa ja halukasta. Koitetaan noita keppejä varmentaa positiivisen kautta, erittäin suuri palkka löydetyistä, eikä painetta vaikka jättää vahingossa. Dooris kun haluaa nostaa kaikki, mutta jokin siinä klikkaa. Jos sitten hyvällä alkaisi motivaatio kasvamaan vieläkin suuremmaksi. Nyt jäljellä oli eilen katkotut uudet kepit, jotka nappasin kotona taskuun, joten olivat hyvin hajustuneet.
Dooriksen asenne oli hyvä työntekoa kohtaan, jo kotona se huomasi tavaroiden pakkaamisesta mikä oli jutun juoni ja neiti oli kovin innokas.
Dooris on nyt antibioottikuurilla borrelioosiepäilyn vuoksi, joten kova treenaaminen on tauolla. Mutta tälläisiä pienempiä jälkiä ja tottiksen uusia juttuja (ruutu, kaukokäskyjen seisomaan nouseminen, luoksetulon maahan pysähdys) treenitään kuitenkin.
maanantai 24. elokuuta 2009
perjantai 21. elokuuta 2009
Treenatreena
Ei olla kovin järjestelmällisesti treenitty. Priiman kanssa lähinnä leikkimistä, esteiden ylitysharjoituksia ja näitä yhdessä. Dooriksen kanssa tehty noutoja ja eteenlähetystä.
Alkuviikosta tehtiin Dooriksen kanssa APKY:n kentällä koko tottiskaavio läpi ja komiastihan se meni. Aluksi koirassa oli virtaa kuin pienessä kylässä, mutta seuraamisten loppuvaiheessa tasoittui jo normaaliksi. Jäävät, noudot ja eteenlähetys onnistuivat erinomaisesti.
Tänään käytiin Kaakkojen kenttäreeneissä Pirkon kanssa. Neiti oli hieman härveli, mutta teki kaiken ok. Paikallaan makuu pitää treenata kuntoon, rauhallisuus ja varmuus puuttuu.
Tottistreenien jälkeen kurvasin suoraan metsään ja kävin polkemassa Doorikselle jäljen (Kiitos Martti yllytyksestä!). Jälki vanheni sen mitä aurinko antoi periksi, tunnin vanhana sen suunnilleen ajoimme. Dooris lähti jäljelle erittäin hyvässä mielentilassa, alusta saakka häntä viuhuen ja ensialkuun oli hieman ylimääräistäkin intoa. Kaikki kepit kuitenkin komeasti ylös ja jäljen ajokin riittävän varmaa. Hyvä mieli koiralla ja ohjaajalla, HYVÄ TOOLILOO!

sunnuntai 2. elokuuta 2009
Esineruutua ja kotikutoista hakua
Vaihtelu virkistää.
Illalla pakkasin likat autoon ja ajeltiin lähimetsään treenimään.
Dooris kävi esineruudussa. Se lähti hyvin, mutta teki alkuun todella lyhyitä pistoja ja jäi hengaamaan 30 metriin, jos niinkään pitkälle. Etuesine nousi. Pienin kitkutuksen jälkeen takanurkan esine nousi myös. Sitten menikin ihan lekkerpeliksi, neiti vaan toljotti ruudussa ja tepasteli ympäriinsä. Kutsuin sen takasin ja myllytin (eli siis yllytin ja riekutin) sen korkeampaan vireeseen ja lähetin ruutuun. No nousihan se viimeinenkin takaesine.
Priimalle ei tehty tänään esineruutua, vaan tehtiin kahden hengen ja yhden koiran hakutreenit. Priimalla oli KIVAA! Niina juoksi metsään ja Priima pääsi perään, sai namipalkan ja Niina toi sen "keskilinjalle" syötellen. Tehtiin 5 toistoa. Priima olisi kyllä hyvä hakukoira, sillä on hurja maalimiesmotivaatio ja se liikkuu metsässä tuulispäänä, pusikko vaan ryskyy kun likka menee siitä läpi. Varmasti saa muutkin nyt juosta Pirkkoa piiloon metsään, ihan neidin omaksi iloksi.
Käytiin välillä koirien kanssa lenkillä ja lopuksi tein Doorikselle vielä nostattavan treenin. Riekutin sitä littanalla jalkapallolla, käskin istumaan ja vein pallon metsään. Loin omalla liikkumisella ja äänenpainolla jännitteen lähetykseen. Dooris nousi hyvin tästä treenistä ja taidamme toistaa näitä nyt muutamia kertoja. Dooris tarvii PALJON lisää esinemotivaatiota, esineruudusta tarvii nyt saada paras paikka Doorikselle.
Vaikka mie aina jupisen tänne näitä "voikumutkumenihuonosti" juttuja, niin kyllä meidän treenit onnistuukin. Usein on todella kivoja treenejä, mutta tuntuu että ne ei-niin-onnistuneet tarvii kirjata ylös, että voi jälkikäteen itse lukea ja miettiä mitä meni pieleen. Pitäisi varmaan niitä onnistuneitakin kirjata, jos löytäisi sen eron, että miksi joku treeni onnistuu ja toinen epäonnistuu.
Loppuen lopuksi tänään sain taas selkiytettyä ajatusta tulevien treenien suhteen ja tiedän mitä aion tehdä esineruudun eteen. Hyvä juttu siis.

lauantai 1. elokuuta 2009
Se on Siinä!
Meinaan Dooriksen tokoura toistaiseksi.
Käytiin tänään Elimäellä avoimen luokan kokeessa ja Dooris teki töitä ykköstuloksen arvoisesti.
Osa-alueittain
Paikallaan makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 7 (liian tiivistä tuomarin mielestä)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 (muuten hieno, mutku se seuraaminen)
Luoksetulo 7 (tulee ravilla, muuten hyvä)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (sama ku maahanmenossa)
Noutaminen 8 (meni vauhdilla kapulalle ja korjasi otetta kerran)
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 176p. 2. sija ja TK2
Dooris oli toivomassani vireessä, iloinen ja aktiivinen. Olen erittäin tyytyväinen ja koen, että onnistuimme hyvin. Tuomari nyt vaan ei pidä koiriani seuraamisesta, eihän sille mitään voi. Ei se kyllä aikanaan tykännyt Nanankaan seuraamisesta, joten olihan tuo seiska odotettavissa.
Nyt tokoilut saa jäädä taka-alalle ja keskitymme treenaamaan loppu kauden pk-jäljen eri osa-alueita. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)